Lekan Basso

Olemme tulleet siihen lopputulokseen, että pyörään pitää kehittää selvä ja kunnioittava suhde. Näin matkasta tulee nautinnollinen ja kilometrit kertyvät, jos ei nyt aivan itsestään, niin ainakin helpommin.

Jokainen luo tietysti suhteensa omien lähtökohtiensa perusteella, mutta Lekalle oli laadun lisäksi tärkeää, että pyörän miellyttää omistajaansa myös esteettisesti. Valinta lankesi italialaiseen Bassoon, jossa on Campagnolon Veloce-osasarja.

Suuret kiitokset kuuluvat tietysti myös Porvoon Pyöräkeskukselle, joka tarkasti ja huolsi pyörämme ennen matkaa.

Ainoa vastoinkäyminen oli yksi rengasrikko tuhannen kilometrin pyöräilyn jälkeen. (Islannin tiet ovat armottomia kumille...)

Kaisan Felt

Kuten jo blogimme alkupääsä kerroimme, on maantiepyörät syytä jättää kotiin Islantiin tullessa. Kuitenkaan emme olleet täysin valmiita siirtymään puhtaasti maastopyöräilijöiksikään, olihan suurin osa matkastamme kuitenkin (tavalla tai toisella) päällystettyä tietä.

Ihanneratkaisuksi muodostuivat cyclocrosspyörät, jotka yhdistävät yllämainittujen pyörien parhaat puolet. Rullaavat mukavasti hyvilläkin teillä, mutta sietävät kovempiakin koitoksia, mukaanlukien toisen maailmansodan aikaiset islantilaiset soratitet.

Kaisan Felt toimi moitteetta, ja sillä oli ilo ajaa. Shimanon 105-sarjan osat vaihtoivat kiltisti vaihteet niin kovissa nousuissa kuin jyrkissä laskuissakin.

Yhteiseksi vitsiksi meille muodostuikin se, että heikkojen lihasten pitää saada hiukan tasoitusta hyvien pyörien muodossa.

Bonuksena Feltissä on todella makea vihreä vaijerinsuoja takahaarukan kohdalla. Ihanaa!

Ortliebin säkki

Totesimme jo ennen lähtöä, ettemme pärjäisi yhtä minimaalisilla varusteilla kuin aikaisemmilla reissullamme, joilla olemme yöpyneet enimmäkseen sisätiloissa ja pyöräilleet yli 10 asteen lämpötilassa. Siispä hankimme Partioaitasta Ortliebin vedenpitävän säkin. Superyksinkertainen säkki ahmaisee sisäänsä kelpo määrän vaatteita, makuupussit ja alustat. Kaisa uhkailee ottavansa sen tästä lähtien aina mukaan New Yorkiin, menomatkalla litteäksi taiteltuna ja tullessa täynnä vaatteita, kenkiä ja kirjoja...

Trailer Bob

Yksi matkapyöräilijän tärkeimpiä valintoja lienee se, miten tavarat kuljettaa mukanaan. Meille valinta oli selvä jo ennen ensimmäistä matkaa. Lekan veli Peik oli hankkinut maailmalta oman Bobin, ja kehui sitä sumeilematta.

Ja Lekan kokeiltua sitä hänkin vakuuttui. Erittäin mukava ajaessa, syö paljon tavaraa, ja on tarpeen mukaan laajennettavissa mustekalojen ja lisälaukkujen avulla kuljettamaan suuriakin määriä omaisuutta ympäri maailmaa.

Bob on nyt ollut matkassamme mukana kaikkiaan yli 6000 kilometrin verran, ja ainoat ongelmat ovat olleet kaksi rengasrikkoa. Moisten vastoinkäymisten kanssa pystymme hyvin elämään.

Pyörien kuljetuslaukut

Pyörät matkustavat kotiin lentokoneen ruumassa pehmustetuissa laukuissa, joissa on renkaille omat taskut. Olemme pari kertaa aikaisemminkin lennättäneet pyöriä, eikä mitään ongelmia ole ilmennyt - nyt koputamme puuta!

Villaiset ajopaidat

Jos suuntaa matkansa jonnekin Etelä-Ranskaa kylmemmille seuduille (tai Etelä-Ranskaan talvisaikaan), on ehdoton suosituksemme perinteiset villaiset ajopaidat. Niitä löytyy niin pitkähihaisina kuin lyhythihaisina, ja muutamaa eri paksuuttakin on saatavillla.

Uskokaa tai älkää, ne eivät haise hieltä edes kahden viikon jatkuvan käytön jälkeen. Ja nyt puhumme siis käytöstä ajossa! Pieni tuuletus iltaisin on riittänyt. Ja oikein kylminä öinä tiedetään matkalaisten jopa nukkuneen samaisissa paidoissa. Emme suosittele vastaavan kokeilemista tekokuiduilla.

Sputnikpipo

Sateessa ja viimassa ainakin meidän herkät graafikon korvamme helposti kipeytyvät. Mutta tähänkin on apu lähellä. Mukavasti kypärän alle sujahtava tarpeeksi ohut pipo on ollut tiivissä käytössä Islantia valloittaessa.

Vesisadekaan ei haittaa lainkaan samalla tavalla, kun kalju ei kylmety. Saatavilla monia eri merkkejä, meillä Löfflerin ja Shimanon mallit.

Lisävinkki hevostytöille ja -pojille: samat pipot toimivat mainiosti myös ratsastuskypärän alla kylmässä säässä!

Pearl Izumi -polvenlämmittimet

Lekan luikut polviparat ovat herkkiä kipeytymään pidemmillä pyörälenkeillä (lähinnä silloin kun hän saa vetää mukanaan koko omaisuuttamme...).

Asiat jotka ovat tähän ongelmaan auttaneet ovat:
1. Huolellinen venyttely (aurinkotervehdys astangajoogasta)
2. Ylimääräiset polvenlämmittimet
3. Voltaren Emulgel -voide iltaisin tarvittaessa.

Ilmeisesti kylmä vaikutta polven kipeytymiseen hyvinkin paljon ainakin Lekan tapauksessa, joten Pearl Izumit ovat näkyneet koipien peitteinä lähes joka päivänä.

Light My Fire -kipot

Uskolliset settimme ovat käyneet ainakin Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Ranskassa, Costa Ricassa ja Venäjällä. Ja nyt Islannissa. Muki, säilytysrasia, lusikka, haarukka, siivilä, leikkuualusta, matala lautanen, syvä lautanen. Kaikki samassa paketissa. Kyllä ne ruotsalaiset osaavat.

Tyngät kiittävät!

Edellisellä matkallamme proteesien takareuna hiersi Kaisan polvitaipeiden ihon rikki. Todennäköisesti kuuma sää oli osasyy tähän, hikinen iho tuntuu aina ärtyvän helpommin kuin kuiva. Tällä kertaa selvisimme perille asti ilman suurempia iho-ongelmia, ja viileämmän sään sekä lyhempien päivämatkojen lisäksi Kaisa kiittää tästä ihoa rauhoittavaa kamomillavoidetta.

Erityisterveiset siis Marcolle Suomen Proteesipalvelulle, josta tämä ihmeaine lähti mukaamme! Kaisa ei matkusta enää minnekään ilman tynkävoidettaan!

Tasa-arvo on saavutettu! (Melkein.)

Pitkän pyöräilypäivän aikana ennemmin tai myöhemmin ilmenee tarve mennä pusikkoon. Tästä seuraa kaksi ongelmaa: ensinnäkään Islannissa ei juurikaan pusikkoja ole, tai ne ovat liian matalia näkösuojaksi, ja toisekseen proteesien kanssa ei oikeastaan voi mennä kyykkyyn.

Onneksi Amerikasta saa kaikkea, mukaanlukien tällaisia P-Style-nimisiä kapineita, jonka Kaisa osti New Yorkista huhtikuussa. Siskot, tämä laite on nerokas! Sen avulla voi pissiä seisten tienvarressa aivan kuin miehet! Ei sotke eikä kastele käsiä tai housuja! Käytön jälkeen sen voi huuhtaista kaatamalla sen päälle vettä juomapullosta, ja sujauttaa Minigrip-pussissa takaisin reppuun. Sopii automatkoille, vaelluksille, pyöräretkille, marjametsään... Tätä ei vain voi lakata ylistämästä!

Tippanokille

Lupasimme sanoa muutaman sanan pyöräreissun varusteista. Hyvissä pyöräilyhanskoissa on tietysti geelipehmusteet kämmenpuolella estämässä sormien puutumista ja ranteiden kipeytymistä pitkillä matkoilla.

Mutta lisäksi niissä on peukalon ulkopuolella pehmeä fleecenpalanen nenän pyyhkimiseen. Viileällä ilmalla pyöräillessä nenän päässä on aina tippa, eikä vauhdissa ehdi alkaa kaivella nenäliinoja takin taskusta. Kun hanskassa on niistofleece, ongelma ratkeaa kirjaimellisesti käden käänteessä. Nämä mainiot naisten hanskat on valmistanut Specialized, ja tuotoista osa menee rintasyöpätutkimukseen.

Kaisan nörttinurkka, (pyöräily)päivä 18

Reitti: Reykjavik-Keflavik
Ajettu matka: 47,5 km
Sää: Pilvistä, sekalaista tuulta, pääosin kuitenkin reilua myötätuulta
Tien varrella nähtyä: Kaisalle tuttuja maisemia, joita Leka ei muistanut ollenkaan. Joku taisi olla vähän jännittynyt, kun kuun alussa poljimme samaa tietä eri suuntaan...

Syksy on virallisesti alkanut

Leirintäalueen/retkeilymajan työntekijä totesi lähtöpäivästämme: "Ensimmäinen syyskuuta... siitä syksyn täällä katsotaan alkavan!" Aamulla poljimme Reykjavikissa puiston läpi ja katselimme puiden kellastuneita lehtiä, ja syksyinen oli sääkin, vaikka ehdimme sateen alta ajoissa perille. Kuun alussa keittiö oli täynnä retkeilyasuisia matkalaisia ja pyörälaukkuja, nyt yöpyjiä on vain kourallinen ja olimme keittiössä kahdestaan. Kesä alkaa todella olla lopussa.

Reunited at last

We had left our bike bags at the campsite/hostel at Keflavik, who have a storage room where you can leave your stuff if you stay with them the first and last night you're in Iceland. The only catch is that it's an open room and in theory anyone could enter it at any time and steal the bag if they dared. But when we arrived in the afternoon we could once again see that bike travelers are honest people: our bags were right where we had left them.

Jäykin koivin

Leppoisan kaupunkilomailun ja huiman ratsastuspäivän jälkeen kiipesimme vielä kerran pyörien päälle ja polkaisimme takaisin Keflavikiin. Kaisa puuskutti ja hikoili, Leka nautti kovasti päästessään taan renkaiden päälle.

Sunnuntaina edessä onkin seuraava ponnistus, 140-kilometrinen Tour de Helsinki. Ainakin Kaisaa jännittää, miten selviämme tiukasta ajosta, jossa pitäisi edetä vähintään 20 km/h. Täällä emme ole tehneet yhtään noin pitkää päivämatkaa, ja vain yhden myötätuulisen päivän noin kovalla vauhdilla... Mutta kokemuksesta tiedämme, että jos maaliin päästään kunnialla, niin olo on huikea.

The cold pot

The Nautholsvik beach in Reyjkjavik is an articifial warm spot in the otherwise chilly Atlantic. Or so we're told. We visited early in the morning when the cafe still was closed, the hot pots empty and the sea definitely far from warm. Maybe it would have been warmer later in the day, or earlier in the summer. The beach was nonetheless super nice!

Vaihtelua lampaiden laskemiselle

Elokuvissa käyminen ulkomailla on kiehtovaa aivojumppaa. Suomalainen on tottunut lukemaan tekstejä, eivätkä aivot tahdo käsittää, että nyt pitäisikin kuunnella englanninkielistä ääniraitaa eikä tuijottaa tekstiä, josta ei ymmärrä mitään. Nautimme joka tapauksessa kovasti leffaillasta. Sitä osaa arvostaa erityisen paljon, jos on tuijottanut lampaita ja laitumia melkein kolme viikkoa.

The ultimate hot pot

On the weekend we finally embraced our inner tourists and hopped on the bus to Blue Lagoon. And yes, it's pretty expensive and filled with tourists, but oh so nice! We splashed our faces with the famous silica mud, enjoyed the steam room and waterfall and just basked in the sun. The only question is how long it'll take to get the minerals off Kaisa's hair... after two washed it still feels weird.

Lunastettu lupaus

Kaisalla oli pyörämatkalle vain yksi ehto: jos hän polkisi urheasti Islannin ympäri, niin silloin olisi vain kohtuullista, että Leka tulisi yhdeksi päiväksi ratsastamaan islanninhevosilla. Ja näin tänään tapahtui.

Valitsimme monista ratsastusretkiä tarjoavista firmoista Hveragerdissä sijaitsevan Eldhestarin, koska olimme sattumalta yöpyneet heidän makuupussimajoituksessaan Reykjavikista lähdettyämme (tuntuu, kuin siitä olisi vuosia aikaa!) ja tila vaikutti hyvin hoidetulta ja retket kiinnostavilta.

Kävelimme, ravasimme ja tölttäsimme viitisen tuntia Reykjadalurin laaksossa, jonne kuljimme kapeaa ja jyrkkää vuoristopolkua pitkin. Matkan varrella näimme höyryäviä kuumia lähteitä ja hurjia kuplivia mutalammikoita, sekä tietysti hurjia jyrkänteitä ja kohisevia vesiputouksia. Leka lillui hetken kuuman ja kylmän puron risteyskohdassa, ja Islannin luonto aiheutti taas ihmetystä matkalaisissa. Ihana päivä ja ihania heppoja!

Places Kaisa still wants to visit

The Kolaportid flea market, Tryggvagata 19 - A huge indoor flea market.

Rekjavik Art Museum, Tryggvagata 17 - Contemporary art.

Nautshólvík Geothermal Beach - It's a beach by the sea! But the water's warm(ish)!

Gardurinn, Klapparstigur 37 - Another veggie restaurant. We already tried to find it once, but couldn't. Let's see if we'll have better luck next time.

Some of Kaisa's favorite RVK shops and restaurants

Nikita, Laugavegur 56 - Quirky, colorful, surprising boardgirl clothing. The -40% sale doesn't hurt!

Eymundsson, Austurstræti 18 - A great selection of books in English, also by Icelandic authors. After Halldór Laxness you can dive into Arnaldur Indridason's fresh detective novels about murder in Reyjavik.

66 North, Bankastræti 5 - Super nice but super expensive outdoor gear. Will keep you dry and warm in the crazy Icleandic weather.

Cintamani, Laugavegur 11 - More cool outdoor gear. Maybe not quite as expensive as 66 North. Cintamani also sells gas for cooks who like to camp.

Farmers market, Eyjarslod 9 - Wonderful knitwear in a small shop hidden away in the old harbor. On the way there you'll se genuine smelly fishing boats.

Frída Frænka, Vesturgata 3 - An explosion of cool, kitschy antiques and junk. Kaisa bought a retro Donald Duch toothbrush holder. Need we say more?

A Næstu Grösum, Laugavegur 20b - The first vegetarian restaurant we bumoed into on our way out on the bike trip. And still Kaisa's favorite.

Grænn Kostur, Skolavördustigur 8b - Leka thought the food here was even nicer than at A Næstu Grösum. But the location could be a bit better: if you choose to eat outside you're basically sitting at a parking lot.

Reykjavik!

Lukitsimme pyörät retkeilymajan sisäpihalle ja olemme taas totutelleet liikkumaan jalkaisin. Reykjavik on vilkas, värikäs, aurinkoinen (!) ja täynnä vastustamattomia design-kauppoja. Olemme tietysti kunnon turisteina kävelleet edestakaisin pääkatu Laugavegurilla, mutta tutkineet myös vanhan sataman aluetta, joka tuntuu muuntautuvan kalastussatamasta trendikkääksi museo- ja putiikkikeskittymäksi silmiemme edessä.

Olemme ihailleet isoja ja värikkäitä graffiteja ja seinämaalauksia, istuskelleet jättiläiskokoisella Tetris-palikalla, syöneet ihanaa kasvislasagnea, hämmästelleet Hallgrimskirkjan paljaita holveja ja loikoilleet retkeilymajalla lukemassa. Suunnitelmissa on vielä museokierros, kirppistelyä (täällä on myös valtavasti vintage-kauppoja!), uimista, ratsastusta ja pyöräilyä. Onko Reykjavik täydellinen kaupunkilomakohde? Kyllä!

In the news

Given many Icelanders' infatuation with ridiculously big cars it is headline news when someone proposes that the country is travellable by other means.

The evidence? Almost a full page in the leading newspaper Morgunbla∂i∂ about our trek around the ring road with our bikes, and a nice mention of our book too. Not bad for two scrawny designers!

Eikä tässä kaikki

Kirjoitamme lähipäivinä lisää Reykjavikista, reissusta, varusteista, pyöristä yms. Pysykää kanavalla!

Kaisan nörttinurkka, päivä 17

Reitti: Nordurárdal-Borgarnes-Reykjavik
Ajettu matka: 102,5 km
Sää: Aurinkoista, tuulta joka suuntaan
Tien varrella nähtyä: Trendikkäitä reykjaviklaisia mikroshortseissa, sandaaleissa ja t-paidoissa. Itse pukeuduimme villapaitoihin ja takkeihin - lämpötilojen kokeminenhan on suhteellista...

Hyvää yötä!

Tänä iltana emme laita herätyskelloa soimaan! Pelastusarmeijan retkeilymaja pelasti meidät kattonsa alle, vaikka pessimistinen varauksemme olisi ollut vasta perjantaille. Hinta on sopiva ja huone siisti, ja vaikka seinän takaa nyt kuuluu melko kovaäänistä (gospel?)musiikkia, luotamme siihen, että sekin taukoaa yöksi.

20 km/h

Polkimet pyörivät tänään pikkuisen yli sata kilometriä viidessä tunnissa. Eli keskinopeudeksi tuli ennätykselliset 20 km/h. Onkohan tämä nyt se kilpaurheilijoiden kuntohuippu?

Ympyrä sulkeutui

Lähtiessämme pysähdyimme syömässä lounasta A Naestu Grösim -ravintolassa, jonne suuntasimme tänään ensimmäiseksi juhlistamaan paluuta Reykjavikiin. Kaisalla oli epätodellinen olo: pitäisikö tästä nyt lähteä uudestaan kiertämään koko maa?

Full circle

And here we are, in Reykjavik, a day earlier than planned, or actually several days earlier than our original plan of doing 60 kilometer days and just making it to our flight home. Now we have a few days off before cycling back to Keflavik, and I dare predict that the bikes will mostly rest untouched the rest of the week...

There were so many interesting places we could've visited if we had had more time, or dared trust the good forecasts for this week. The enormous West Fjords would've been a whole another trip, but a couple of days spent on going to Husavik wouldn't have ruined us. However, one thing we learned on this trip is that sometimes bad weather is just too bad to ignore. But this has certainly been a unique experience, really different than our previous trips.

Reykjavik business city

Yllätyimme lähestyessämme Reykjavikia pohjoisesta: emme olleet viimeksi huomanneet lainkaan lasisia pilvenpiirtäjiä! Ehkä pilvet roikkuivat silloin niin matalalla, ettei koko taloja olisikaan näkynyt...

Peukut pystyssä

Suunnitelmamme oli mennä yöksi Akranesiin ja kysellä huomenna jollakin parkkipaikalla isojen autojen omistajilta, lähtisikö joku heittämään meidät tunnelin läpi. Tunneli on siis osa ykköstietä, mutta siellä ei saa pyöräillä. Kello oli kuitenkin vasta 11 lähtiessämme Borgarnesista ja päätimme mennä katsomaan, miltä tunnelin suu näyttää. Tietullikoppien lähellä oli sopiva leveä piennar, johon asetuimme heiluttelemaan peukaloita ohiajaville isoille autoille.

Emme ole kumpikaan kovin kokeneita liftareita, vaikka Leka onkin useamman kerran Lahdesta töistä kotiin tullessaan päässyt Mäntsälästä Porvooseen mielenkiintoisten autoilijoiden kyydissä. Molemmille oli kuitenkin selvää, että tässä ei oltu liikkeellä parhaalla mahdollisella kokoonpanolla: kaksi ihmistä, kaksi pyörää, ja autoilijan näkökulmasta valtava peräkärry. Puolisen tuntia ehdimme heilutella turhaan kättämme pakettiautoille, avolavoille ja isoille jeepeille, kun valkoinen paku jarrutti ja pysäytti. Kaisa juoksi kysymään, voisimmeko saada kyydin, ja vastaus oli: "No problem!"

Pyörät ja Bob ja laukut sisään, matkustajat koppiin, ja kuuden kilometrin matka vuonon ali yli 100 metrin syvyydessä sujui hetkessä. Kiitimme kauniisti kuskia, maksoimme auton tietullin ja jatkoimme matkaa pyörällä. Reykjavikiin oli enää kolmisenkymmentä kilometriä, emmekä millään malttaneet jättää matkaa kesken. Perillä siis ollaan, vähän vahingossa...