Sitä ajattelisi, että jos matkaa on suunnitellut noin kahdeksan kuukauden ajan, olisivat laukut olleet pakattuina jo viikkoja etukäteen ja kaikki tarvikkeet hankittu hyvissä ajoin.
Mutta niin vain kävi taas tälläkin kertaa, että viimeisen illan paniikki iski tälläkin kertaa. "Missä meidän rautalankamme on?!", " Onko meillä siis ainuttakaan sopivaa sisäkumia?" ja "millainenkohan ilma siellä on… ajattelin vain kun kaikki vaatteemme on aika kesäisiä..?""
Tätä kirjoittaessa mieltä kalvaa vielä ajatus siitä mahtuuko kaikki varusteet autoon joka vie meidät lentokentälle. Ja huoli siitä jos joku kovakourainen lentokenttävirkailija kolhii pyörämme käyttökelvottomiksi. Sekä tuhat muuta ajatusta siitä miten asiat voivat mennä pieleen.
Vääjäämättä mieleen palaa Kaisan viime matkaa edeltävä ehdotus siitä että voisimme yhä piiloutua keittiöpöydän alle ja kirjoittaa raportit sieltä käsin. Googlen Image search toiminto ja luova Photoshopin käyttö kyllä saisi kaiken näyttämään siltä miltä pitää.
Toisaalta näin tehden saattaisi jotain jäädä kokematta. Ainakin luulisimme niin. Joten kaikki mikä ehditään heitetään sittenkin laukkuun ja suunnaksi otetaan Keflaviikin leirintäalue.
Kaiken paniikin kesekllä silmiimme osui pieni mainoskirjanen, johon oli kerätty inspiroivia latteuksia. Ja kas kumma, hädän hetkellä ne eivät enää olleet lainkaan latteita, vaan… hmm… aidosti inspiroivia. (Oikeasti. Estivät ainakin yhden hyperventilaatiokohtauksen!)
"Jos sinulla on ajatus, joka tuntuu rohkealta, ajatuksesi on todennäköisesti hyvä. Jos se tuntuu pelottavalta, se on todennäköisesti erinomainen."
Mutta mitä jos aikanaan hyvältä tuntunut ajatus yhtäkkiä tuntuu aivan pähkähullulta…? Tähän ei kirja vastannut.
Hatarilla jaloilla seisten,
Kaisa + Leka
Ps. Tässä vaiheessa tehdyt pyhät lupaukset siitä, että seuraavalla kerralla kaikki järjestelyt tehdään hyvissä ajoin, on paniikissa olevan mielen toivoton keino selitellä omaa käytöstä.
Mitä me tästä kaikesta opimme? Niin… emme varmastikaan yhtään mitään. Kakille lienee nimittäin aivan selvää se, että seuraavan matkan viimeiset järjestelyt tehdään nekin viisi minuuttia ennen tielle siirtymistä.
Mutta nyt tie kutsuu! Seuratkaa matkaamme ja kommentoikaa blogia, se ilahduttaa meitä tien päällä erityisesti. Me taas lupaamme pyöräillä niin kauas kun jaloista irtoaa.
No comments:
Post a Comment